Kirjoittaja
Espanjanvesikoira Rambon, Romeon ja Riian kuulumisia. Mukana hyppii myös kääpiöluppa Rontti.
|
18.05.2012 - 20:41
Yksi vuotta eikä mitenkään suotta,
olen jo iso ja osaavainen,
en aina ihan tottelevainen,
osaan sanoa ei vahvasti,
osaan puolustaa kantaani kovasti,
osaan myös kysellä ja jutella,
vakavastikin asioita miettiä;
olen siis seurallinen ja iloinen,
päivänsankari suloinen.

Riia 1-vuotta 18.5.2012


15.05.2012 - 09:23
Riia aloitti juoksunsa pääsiäisen aikaan ja lähti kasvamaan naiseksi Pian ja Mollyn hellään huomaan. Vaihtariksi meidän porukka sai Velmun, 2 v nahkacolliepojan. Naiseuteen kasvaminen alkoi ikävästi pissatulehduksen merkeissä ja pikkuraukalla meni pää ihan sekaisin... Mutta siitäkin selvittiin ja pöksyjä pidettiin kuulemma kiltisti. Molly näytti penikalle kaapin paikan heti kättelyssä, mutta oikein hyviä kavereita niistä tuli kolmen viikon hoitojakson aikana. Pentujakin oli kovasti yritetty aikaan saada... :oD
Pialta sain muutamia kuvia likan vierailusta; menoa ja meininkiä on ollut collieporukalla ja vähän muullakin porukalla. Ei kuitenkaan poikaporukalla... ;o)

Riia ja Aino



Riia ja Rosi


Riia ja Molly




Kaikki kuvat (c) Pia Seppänen.
Romeo sen sijaan vietti pääsiäistä ihan muussa seurassa pariin otteeseen ja ihan oikein hotellissa. ;o) --> http://shakimas.se/ --> Valpar
19.03.2012 - 03:15
Vaikka päivityksiä ei ole tullut... ;o) Aika on jonnekin kadonnut kolmen koiran kanssa harrastaessa ja olen vain silloin tällöin jotain kotisivuille päivittänyt. Blogi on jäänyt paitsioon.
Mutta siis, Riia lopetti pentunäyttelykautensa 5.2 Lohjalla ollen PN2 KP. Peitsasi penikka niin paljon ettei voinut tuomari parempaa sijaa antaa. Ei vaan saanut handleri liikettä kuntoon, ai jai. Arvostelu löytyy kotisivuilta.
Meillä kävi helmikuun puolessa välissä vieraita Ruotsin maalta ja saimme pari päivää vaihtaa ajatuksia taas yhden uuden vesikoiraihmisen kanssa. Oli todella avartavaa ja mukavaa saada Jenny ja Bombi vieraaksemme. Reissun tuloksia voi seurata: http://www.tussberget.se/valpar/planerad-kull/
Romeon kanssa ollaan kisattu agilityssä SM-kisat mielessä. 11.3 huokaisimmekin helpotuksesta, kun tulokset kisoja varten saatiin kasaan. Kesäkuussa suuntaamme siis Jyväskylään! :o)
Rambon kanssa ollaan kisattu huvin vuoksi ja tulosten tekemiseksi. Yliaikanollia on jälleen saatu plakkariin. Ehkä vielä joskus myös aliaikanollia... ;o)
Talvilomaa vietimme viikolla 10. Matka alkoi perjantaina vierailulla Haapsaarien luona, jossa pääsin palluttelemaan Romeon viimeisimpiä pentuja. Voih ja aih, kun olivat rutisteltavia ja nuuhkuteltavia. Onneksi kaikilla oli jo kodit... ;o) Kiitos vaan, että saatiin kyläillä! Pentulasta suuntasimme isovanhempien luokse pariksi päivää, josta sunnuntaiaamuna ajoimme Lempäälään hakemaan Romeolle puuttuvan tuplanollan ja Rambolle hyvää mieltä. Lempäälästä reippaana ajoimme vielä saman vuorokauden puolella mökille, jossa vietimme varsinaisen lomaviikon. Alla muutamia kuvia jäältä, jossa vietimme käytännössä varmaan puolet lomasta katsellen päivällä aurinkoa ja illalla revontulia.






Mökille hankituilla lumikengillä kelpasi jäällä tallailla vaikka hankikanto oli ilmankin hyvä. Myös suksilla tuli suihkittua yhtenä päivänä; seuraavan kerran jälleen kolmen vuoden päästä. Ei NIIN ole mun laji. ;o)
Viimeisimpinä hetkinä olemme treenanneet agilityä ja lenkkeilleet. Eilenkin tehtiin 2,5 tunnin lenkki, kun iltapäivällä kömmin sängystä ylös yövuoron jäljiltä. Se jos mikä herätti.
Tulossa lähiaikoina on treenejä, agilitykisoja, mökkireissu ja toivottavasti paljon muuta kivaa. Kovasti jo kevättä odotellaan, jotta päästään ulos treenaamaan. Kesällä kaikki koirat pääsevät omiin treeniryhmiin, jonka päälle koulutan itse agilityä ja näyttelyasioita. Ou jee... Elokuussa sitten olisi tarkoitus tehdä pari näyttelyreissua pois kotomaasta. Saas nähdä kuinka toteutuvat. :o)
23.01.2012 - 08:16
Perjantaina starttasi auton nokka töiden jälkeen kohti Turkua, ystävääni Kaisaa sekä Turun messukeskusta ja näyttelyä. Rambo lähti viettämään mökkiviikonloppua vanhempieni kanssa ja Riia ja Romeo pakattiin konttiin mukaan.
Perjantai-ilta kului höpötellen siiderin ääressä kunnes pitkän päivän jälkeen tulikin uni. Olen harkinnut laittavani omaan asuntooni laminaattilattian, mutta kuunneltuani yön verran kynsien rapinaa sellaista lattiaa vasten, päätin pitäytyä ihanan hiljaisessa muovimatossa... Aamulla siis väsytti. Lähdimme kuitenkin Kaisan kanssa katselemaan näyttelyyn salukeja ja afgaaneja. Josko kaveripiiri tässä joskus täydentyisi luultavimmin salukilla. :o) Kivannäköisiähän ne ovat. Loppulauantai kulutettiin pizzan, punaviinin ja 1,5 h lenkin avulla. Käppäilimme mm. Kakolan vankilan ympäristössä. Aika spooky paikka; alueella oli mm. kokonainen tyhjä kerrostalo. Olinkin ihan varma, että seuraavana yönä mokoma pimeä talo toimisi unien tapahtumapaikkana, mutta yllättäen väsy oli sen verran suuri, että nukuin koko yön kuuntelematta edes kynsien rapinaa. Toki pakollinen myöhästyimme-kehästä!-uni oli pakko katsoa näin tulevan näyttelypäivän kunniaksi. ;o)
22.1.2012
Tuomari: Matti Tuominen, perroja yht. 22
Riia
"8 kk-ikäinen, erinomaista tyyppiä oleva hyvin käyttäytyvä narttupentu, jolla miellyttävä pää ja ilme, hyvä runko ja turkki, tasapainoisesti kulmautunut, hyvä ylälinja, liikkuu hyvin, esitetään hyvin."
Tulos: PEK1 KP ROP-pentu
Romeo
" 3-vuotias uros, erinomainen tyyppi, kaunis pää ja ilme, hyvä turkki, runko ja luusto voisi olla aavistuksen voimakkaampi, sopivasti kulmautunut, niukka eturinta ja hyvät etuliikkeet."
Tulos: VAK2 ERI SA PU4
Näyttelyn jälkeen piipahdimme vielä isovanhemmillani kylässä nauttimassa herkkuruokaa ja lepäilemässä hetken. Sitten ajo kotiin, jossa Rambo jo odotti. Iloisen jälleennäkemisen jälkeen koko porukka pissalenkin kautta nukkumaan.
08.01.2012 - 20:30
Riia aloitti missiuransa 7.1. Lohjan pentunäyttelyssä. Paikalla oli neljä perroa, kaikki narttuja, kaksi 5-7 kk ja kaksi 7-9 kk. Riia voitti parinsa, sai kunniapalkinnon, mutta jäi kakkoseksi nuoremmalle nartulle. Tuloksena siis PN2 KP. Ihan hyvä aloitus. Ja ihanaa, että pentu mennä töttersti tosi reippaasti koko aamupäivän, vaikka ei ollut poikia tukena ja turvana. Leikki ja riekkui vaikka ympärillä oli mitä ja ketä. Helppo kaveri kuskailla. :o)
Tuomari: Heli Siikonen
" Hyvänkokoinen. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää. Selvä eturinta. Hieman suora edestä, riittävästi kulmautunut takaosa. Hyvä rungon vahvuus. Erinomainen karvapeite. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Miellyttävä käytös."


Tuomari oli ihan uusi tuttavuus. Oikein mukava, mutta ei ehkä ihan tämän rodun paras asiantuntija. Luki rotumääritelmää ja mm. mittasi omaan jalkaansa mitan, jotta pystyi arvioimaan koirien oikean koon. Piti kyllä nätisti ja yritti ottaa kontaktia myös vähän ujompiin koiriin.
Kiitos Pialle seurasta ja kuvaamisesta!
01.01.2012 - 14:31
Pukki toi lahjaksi uuden kameran, jota en ollut varsinaisesti toivonut, mutta onneksi tontut osaavat kuunnella ja kurkkia ikkunoiden takana. Kiitos!! Paljon vaatii harjoittelua moinen pikkujärkkäri, mutta on se makee. Alla muutamia kuvatuksia, joita napsin yllätys, yllätys, piskeistä. ;o)












OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012!
01.01.2012 - 14:19
30.12 kävimme testaamassa Helsingin uuden koirauimalan, jonne meiltä ajaa n. 2 min. Täydellistä! Tilat olivat tosi siistit, mutta ehkä hieman ahtaat. Kuivattelukopit olivat kolmelle koiralle aivan liian pienet, joten olimme iloisia, kun paikalla ei ollut muita ja saimme kuivatella koko koppirivistön mitalla. Allas oli pienehkö ja nämä kolme pöhköä olivat ihan maksimi siellä kerrallaan. Uskon, että Hyvinkään uimalassa koiran tulee enemmän oikeasti uitua, tuolla meno oli enemmän plutaamista. Mutta hauskaa oli!
Pallojen lisäksi otin mukaan ostamani uuden vesilelun, jota olin ajatellut kyllä ettei kukaan nouda, kun ennen eivät ole muita kelpuuttaneet kuin pallot. Nyt kuitenkin, kun Riia innostui ko. lelusta, innostui myös Rambo. Arvon Romeo ei toki voinut koskea muuhun kuin palloon. ;o)
Pikku pentu oli toista kertaa uimassa ja aloitti liivit päällä. Asento oli ensin kovin hakusessa ja pysty, mutta asettui pikku hiljaa. Lelulle lähtö oli aina kovin kiireistä, mutta takaisin uinti sujui yleensä jo hyvällä tekniikalla ja rauhassa. Puolessa välissä otimmekin liivit pois ja yllätykseksi pentu intoutui jo hulluna hyppimään altaaseen ja jopa lelua noutamaan. Kiva, nyt mulla on kolme kiljuvaa koiraa mukana, kun huomaavat, että uimaan pääsee... ;o)
Alla kuvia reissusta. Kiitos Pia!








Mun rakkaat, reippaat uimarit!


|
Vahvistettuja tapahtumia
Agilitytreenit:
Rambo ma 19.30-21.00
Riia ti 20.30-21.30
Romeo to 20.00-21.00
KOTISIVU
|