Toiset harrastavat penkkiurheilua, meillä harrastetaan penkkaurheilua. Ihanien lumien palattua on maailman mahtavinta kun pääsee kävelytiellä kävelylle ja voi koko matkan hyppiä eteenpäin pitkin lumipenkkaa tien reunassa. Jo vartinkin lenkin jälkeen on ihan hengästynyt, kun pitää umpihangessa tarpoa. Kyllä, puhun nyt Romeosta. :o) Vapaana metsässäkään juokseminen ei ole niin kivaa kuin hihnassa pitkin penkkaa. Valitettavasti kuvatodisteita ei olla vielä saatu...

Lumien palattua, myös naapuruston juoksuisten narttujen eritteet ovat helpommin löydettävissä. Ja kyllä, nyt puhun Rambosta. Ruokahalussa näkyy jo heikentymistä ja kun alkaa näyttää siltä, että lähdetään ulos, vinkumisen aloittaa Rambo, ei Romeo, kuten normaalisti. Nice. Hihnassa voi taas vetää ja vapaana metsässä ei todellakaan tarvitse korvaa lotkauttaa emännän huuteluille. Sitten onkin tullut ajetuksi pois laumasta hetkeksi. Se sentään on vähän herättänyt, että mitäs nyt...

Tällaisina hetkinä tulee aina mieleen ennen Rambon tuloa lukemistani pentuoppaista kohta, jossa neuvottiin valitsemaan tulevan koiransa sukupuoli naapuruston koirien sukupuolten mukaan. Eli jos naapurustossa on paljon uroksia, kannattaa ottaa uros ja toisin päin. Jännä neuvo. Noh, eipä siitä olisi ollut apua kuitenkaan kun tänne ollaan muutettu Rambon tulon jälkeen. :o)

Ja kun nyt päästiin koirakirjojen ihmeelliseen maailmaan, on minun pakko lainata erästä ostamaani teosta. Ostin meinaan tässä eräs kaunis päivä kolme perusteosta koirista, koska sattuivat olemaan tarjouksessa (5,95 €/kpl). Jep, alen uhri. Noh, yhdessä näistä teoksista lukee seuraavaa:

"Koirien pöytätavat ovat pöyristyttävät. Ne työntävät koko päänsä ruokakuppiin, nielevät pureksimatta ja sottaavat koko naamansa ruokaan. Jokaisen koiran tulisi osata käyttää lautasliinaa pyyhkiäkseen kuononsa ruokailun jälkeen."

Sitten kirja antaa neuvoja, miten opetat koirasi käskylle "Pyyhi kuonosi."

Jäin sanattomaksi. Kun naurattaa niin paljon ja vesi vuotaa silmistä. Jos olisin ostanut kirjan ennen koiran hankintaa, voi olla, että olisin nyt koiraton. :o) Mutta, lisää hyviä otteita ensi kerralla... ;o)