Saavuimme sunnuntaina viettämään talvilomaviikkoa Nastolaan vuokraamallemme mökille. Sää on tähän asti suosinut ja olemme ulkoilleet, laskeneet pulkkamäkeä, rentoutuneet, syöneet hyvin, saunoneet ja vähän treenailleetkin. Illalla on lattia ja sängyt olleet täynnä raatoja. :o)

Naapuri on lähellä, mutta täynnä venäläisiä. Heitä ei ole paljon näkynyt; vain muutama naama ikkunassa, kun olemme päästäneet pedot valloilleen omasta mökistämme. Sietääkin vähän pelätä. ;o) Välillä omatkin jalat mustelmilla kun lauma juoksee kohti… Tänään mökki kuitenkin tyhjeni ja saamme olla omassa rauhassa. Pidämme peukkuja ettei keskellä viikkoa tule uusia naapureita…

Koska mukana oleva, vain sivistystä ylläpitämässä oleva, nettitikku on sen verran hidas, en aio julkaista kaikkia otettuja kuvia, vain muutaman suosikin. Yhden kuvan siirtäminen kun kestää sellaiset 12 minuuttia… Raastavaa.

Pose

”Jätän merkkini tähänkin maailmaan.”

Hankitreenit

Kaik yhes koos!

”Alas, alas, alas, alas!”

”Ylös, ylös, ylös, ylös!”

Toisen saksalaisen huumorintaju ei riittänyt pulkalla laskuun. Tai lähinnä kyse oli kai kiljuvan ja hihittävän tytön pelastamisesta. Siitä todisteena komeat mustelmat toisessa käsivarressa. Au.

Espanjanlumijänis

Seuraa johtajaa

”Anna määkin, anna määkin, anna määkin!”

Söpis Töntsä

Lyhyestä virsi kaunis; nyt ruuan laittoon!