Maanantaina oli sitten viimeinen erä Tehis Cuppia ja kävimme paikalla molempien poikien kanssa. Otin molemmille vieläpä kaksi starttia, jolloin ilta venyi klo. 22 asti. Mutta ei haittaa, tulokset olivat sen verran hyviä!

Romeon tulos medi mölleissä oli ekalla startilla 0 rv ja -29,31 ja tokalla startilla 5 rv ja -32,12. Ekasta Tehis Cupista viisastuneena otin jo heti ekalla startilla hyvin etumatkaa ja lähetin pitkältä putkiin, jotta sain hyvin aikaa ehtiä itse eteenpäin. Ensimmäinen rata vähän varmistellen, toka sitten täysiä, jonka seurauksena vedätin liikaa yhdestä putkesta tiukalle 90 asteen kulmassa olevalle hypylle, käteni laski ja Romeo tiputti ko. riman. Muuten saatiin kyllä hyvä rata ja aika tokallakin yrittämällä.

Tuolla nollatuloksella sijoituttiin sitten koko luokan ykkösiksi ja ekan Tehis-päivän hopeasijoituksen kanssa, vietiin koko Tehis Cupin medi möllien voitto. Huikeaa. Romeo on kyllä oikeasti tosi mukava radalla vietävä, vaikka siinä välillä kiire tuleekin. :o) Lisäksi meitä onnisti, kun kaikkien möllivoittajien (mini-medi-maksi) kesken arvottiin Pomppa-takki ja arpaonni kohtasi meitä! Tilasin takin kuitenkin nyt Rambolle, kun se on isompi ja sen vaatteet maksavat enemmän. :o) Toki molemmilla pojilla on talvitakit, mutta nyt on sitten vielä yksi sadetakki.

Rambon kilpailevien rata olikin sitten aika haastavaa pyöritystä... Ekalla startilla otettiin hylly, kun Rambo hyppäsi yhden hypyn ensin oikein, mutta sitten sain sen ohjattua hyppäämään sama hyppy vielä toiseen suuntaan... Höh. Ja olen ihan varma, että joku oli tuonut juoksuisen nartun alueella, koska Rambo kulki koko ajan nenä maassa ja namutteli. Kun silmä vältti, myös merkkasi yhden kohdan. Arrrghh. Siksi keskittyminen oli mitä oli. Ekalla radalla jäi myös kesken kaiken haistelemaan maata.

Tokalla radalla vähän skarpattiin ja ohjasin vaikeat hyppykuviot vähän erilailla. Saatiinkin tokalta siis tulokseksi nolla ja -0,87, jolla sijoituttiin neljänneksi, kun nollia ei ollut kuin neljä. :o) Tiukalle meni kyllä taas, mutta tyytyväisiä ollaan...

Katsotaan jos ratapiirrokset ilmestyisivät joskus nettiin...