Vaikka päivityksiä ei ole tullut... ;o) Aika on jonnekin kadonnut kolmen koiran kanssa harrastaessa ja olen vain silloin tällöin jotain kotisivuille päivittänyt. Blogi on jäänyt paitsioon.

Mutta siis, Riia lopetti pentunäyttelykautensa 5.2 Lohjalla ollen PN2 KP. Peitsasi penikka niin paljon ettei voinut tuomari parempaa sijaa antaa. Ei vaan saanut handleri liikettä kuntoon, ai jai. Arvostelu löytyy kotisivuilta.

Meillä kävi helmikuun puolessa välissä vieraita Ruotsin maalta ja saimme pari päivää vaihtaa ajatuksia taas yhden uuden vesikoiraihmisen kanssa. Oli todella avartavaa ja mukavaa saada Jenny ja Bombi vieraaksemme. Reissun tuloksia voi seurata: http://www.tussberget.se/valpar/planerad-kull/

Romeon kanssa ollaan kisattu agilityssä SM-kisat mielessä. 11.3 huokaisimmekin helpotuksesta, kun tulokset kisoja varten saatiin kasaan. Kesäkuussa suuntaamme siis Jyväskylään! :o)

Rambon kanssa ollaan kisattu huvin vuoksi ja tulosten tekemiseksi. Yliaikanollia on jälleen saatu plakkariin. Ehkä vielä joskus myös aliaikanollia... ;o)

Talvilomaa vietimme viikolla 10. Matka alkoi perjantaina vierailulla Haapsaarien luona, jossa pääsin palluttelemaan Romeon viimeisimpiä pentuja. Voih ja aih, kun olivat rutisteltavia ja nuuhkuteltavia. Onneksi kaikilla oli jo kodit... ;o) Kiitos vaan, että saatiin kyläillä! Pentulasta suuntasimme isovanhempien luokse pariksi päivää, josta sunnuntaiaamuna ajoimme Lempäälään hakemaan Romeolle puuttuvan tuplanollan ja Rambolle hyvää mieltä. Lempäälästä reippaana ajoimme vielä saman vuorokauden puolella mökille, jossa vietimme varsinaisen lomaviikon. Alla muutamia kuvia jäältä, jossa vietimme käytännössä varmaan puolet lomasta katsellen päivällä aurinkoa ja illalla revontulia.

Mökille hankituilla lumikengillä kelpasi jäällä tallailla vaikka hankikanto oli ilmankin hyvä. Myös suksilla tuli suihkittua yhtenä päivänä; seuraavan kerran jälleen kolmen vuoden päästä. Ei NIIN ole mun laji. ;o)

Viimeisimpinä hetkinä olemme treenanneet agilityä ja lenkkeilleet. Eilenkin tehtiin 2,5 tunnin lenkki, kun iltapäivällä kömmin sängystä ylös yövuoron jäljiltä. Se jos mikä herätti.

Tulossa lähiaikoina on treenejä, agilitykisoja, mökkireissu ja toivottavasti paljon muuta kivaa. Kovasti jo kevättä odotellaan, jotta päästään ulos treenaamaan. Kesällä kaikki koirat pääsevät omiin treeniryhmiin, jonka päälle koulutan itse agilityä ja näyttelyasioita. Ou jee... Elokuussa sitten olisi tarkoitus tehdä pari näyttelyreissua pois kotomaasta. Saas nähdä kuinka toteutuvat. :o)