Forssan näyttelyyn lähdettiin hyvillä mielin; paikalla olisi vain 6 perroa ja naistuomari, mahdollisuuksia menestykseen siis voisi olla. Kunnes näin luettelon. Viisi urosta, joista kaksi valioluokan menestyjiä ja loput junnuja, joista meidän kilpakumppanit molemmat hyvin menestyneitä... Voi voi...

Ei kuitenkaan saisi ennakkoon manata mitään... Tuomarin kohtaaminen meni suhteellisen hyvin; pientä veuhtomista oli ilmassa, mutta hampaat saatiin katsottua ja kopeloituakin ihan hyvin. Oli muuten todella mukava tuomari. Juoksut ja seisomiset meni loistavasti. ERI sieltä napsahti ja meidät valittiin vielä luokan voittajaksi. Tuomari piti kovasti erityisesti Rambon päästä, turkista ja liikkeistä. Myös iso koko oli hänelle plussaa, joskin Rambo vaikuttaa kuulemma hieman raajakkaalta eli massaa tulisi saada lisää.

Asettelua

Rambo hippasen innostui junnuluokan voitosta... :o)

Paras uros kehässä yllätykseksemme meidät sijoitettiin toiseksi, kahden valioluokan uroksen väliin! Eli järjestys oli valio, Rambo, valio, junnu. Ja kappas, meillehän annettiin toinen SERTi. Jeii!!!

Hyvä fiilis jäi tästä päivästä; ei vaan saisi ikinä odottaa mitään ennakkoon. Kehään pitäisi mennä avoimella asenteella. Nyt esitin varmaan sillä ilmeellä, että "joo tiedetään, me tullaan vasta noiden muiden jälkeen...". Tuomarikin sanoi vielä erikseen, että on todella hyvännäköinen uros, että käykää vaan reippaasti näyttelyissä; hyvä siitä tulee. Näki varmaan naamasta, etten ollut siitä niin kovin varma... :o)