Perjantaina starttasi auton nokka töiden jälkeen kohti Turkua, ystävääni Kaisaa sekä Turun messukeskusta ja näyttelyä. Rambo lähti viettämään mökkiviikonloppua vanhempieni kanssa ja Riia ja Romeo pakattiin konttiin mukaan.

Perjantai-ilta kului höpötellen siiderin ääressä kunnes pitkän päivän jälkeen tulikin uni. Olen harkinnut laittavani omaan asuntooni laminaattilattian, mutta kuunneltuani yön verran kynsien rapinaa sellaista lattiaa vasten, päätin pitäytyä ihanan hiljaisessa muovimatossa... Aamulla siis väsytti. Lähdimme kuitenkin Kaisan kanssa katselemaan näyttelyyn salukeja ja afgaaneja. Josko kaveripiiri tässä joskus täydentyisi luultavimmin salukilla. :o) Kivannäköisiähän ne ovat. Loppulauantai kulutettiin pizzan, punaviinin ja 1,5 h lenkin avulla. Käppäilimme mm. Kakolan vankilan ympäristössä. Aika spooky paikka; alueella oli mm. kokonainen tyhjä kerrostalo. Olinkin ihan varma, että seuraavana yönä mokoma pimeä talo toimisi unien tapahtumapaikkana, mutta yllättäen väsy oli sen verran suuri, että nukuin koko yön kuuntelematta edes kynsien rapinaa. Toki pakollinen myöhästyimme-kehästä!-uni oli pakko katsoa näin tulevan näyttelypäivän kunniaksi. ;o)

22.1.2012
Tuomari: Matti Tuominen, perroja yht. 22

Riia
"8 kk-ikäinen, erinomaista tyyppiä oleva hyvin käyttäytyvä narttupentu, jolla miellyttävä pää ja ilme, hyvä runko ja turkki, tasapainoisesti kulmautunut, hyvä ylälinja, liikkuu hyvin, esitetään hyvin."
Tulos: PEK1 KP ROP-pentu

Romeo
" 3-vuotias uros, erinomainen tyyppi, kaunis pää ja ilme, hyvä turkki, runko ja luusto voisi olla aavistuksen voimakkaampi, sopivasti kulmautunut, niukka eturinta ja hyvät etuliikkeet."
Tulos: VAK2 ERI SA PU4

Näyttelyn jälkeen piipahdimme vielä isovanhemmillani kylässä nauttimassa herkkuruokaa ja lepäilemässä hetken. Sitten ajo kotiin, jossa Rambo jo odotti. Iloisen jälleennäkemisen jälkeen koko porukka pissalenkin kautta nukkumaan.